Hollannin MM-miehistössä vahvasti esiintynyttä laitapuolustajaa Daley Blindia pidettiin siirtomarkkinoiden kuumana nimenä. Toisen polven huippufutari nousi viime kaudella ensin Ajaxin ykkösmiehistön avainpelaajaksi ja jatkoi tästä maajoukkueen runkomieheksi.

Ajaxin jalkapallojohtaja Marc Overmars kertoo kuitenkin, että pelaajasta ei ole tehty tarjouksia.

– Daleyn ympärillä on ollut pientä eloa ja jotkut seurat kyselleet perään, mutta emme ole saaneet konkreettisia tarjouksia, Overmars kertoi De Telegraaf -lehdelle.

Brittilehdistö on huhuillut ManU:n, jonka luotsiksi Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal tuli MM-turnauksen jälkeen, ollut kiinnostunut pelaajasta.

– ManU ei ole ollut lainkaan yhteydessä, Overmars kumoaa huhut.