Liverpool avasi Valioliiga-kautensa 2-1-voitolla Southamptonista sunnuntaina. Joukkueen peli ei ollut vielä viime kaudella parhaimmillaan nähtyä lentoa, mutta kolme pistettä tuli plakkariin.

Joukkueen voittomaalin ottelussa iskenyt Daniel Sturridge vakuuttelee, että seura pärjää ilman viime kauden talismaania Luis Suarezia. Uruguaylaishyökkääjä myytiin kesällä Barcelonaan.

– Minulla on paine tehdä itse nyt yhä enemmän maaleja. Luis ei ole enää mukanamme ja hän vastasi yli 30 osumasta viime kaudella, viime kaudella 21 maalia itsekin tehnyt englantilaiskärki kertoi Sky Sportsille voiton jälkeen.

– Minulle ja muille on nyt tärkeää ottaa askel ylöspäin. Muun muuassa Raheem Sterling (1-0-maali) näytti viilipyttymäisyyttään ja viimeistelykykyään. On hienoa, että hän jatkaa maalintekoaan viime kaudesta. Hän kehittyy koko ajan. On tärkeää, että me kollektiivina jatkamme runsasta maalintekoa.

Liverpool kuitenkin hakee managerinsa Brendan Rodgersin mukaan yhä aktiivisesti vahvistusta hyökkäyspäähän vielä tämän siirtoikkunan aikana. (uutinen).