Rovaniemen Palloseura saa sunnuntaina kotiareenallaan Keskuskentällä vastaansa liigassa tasapisteissä RoPS:n kanssa olevan IFK Mariehamnin.

Ottelusta on tulossa kova haaste RoPS:lle, sillä rivit ovat taas harvenneet harmittavan paljon.

– Toppari Jarkko Lahdenmäki on Kuopion loukkaantumisen vuoksi edelleen pois ja nigerialaistoppareiden Alisonin ja Obilorin tilanne pelaamisen suhteen on kiikun kaakun, RoPS-valmentaja Juha Malinen kertoo seuratiedotteessa.

– Sen vuoksi tämänpäiväisiin harjoituksiin onkin tulossa kaksi topparia Torniosta TP-47:sta, jos vaikka tarvitsemme sunnuntaina täydennystä joukkueeseen.

Puolustuspään poissaolojen lisäksi myös hyökkäyspäästä löytyy merkittäviä poissaoloja.

– Poissa ovat joukkueen maalintekijät Aleksandr Kokko, Simo Roiha ja Jamal Gay, joten kyllä meidän aseet ovat vähissä. Nyt löytyy jollekin pelaajalle motivoiva paikka nousta joukkueen ykköspyssyksi. Viime pelissä Jamppa Virtanen oli eloisa ja innokas, tarvitaan vain maalintekoyrityksiä ja toki onnistumisia, Malinen toteaa.

Malisen mukaan nämä viimeiset kaksi päivää ennen sunnuntaita ovat tärkeitä, ettei joukkueeseen vaan tule lisää loukkaantumisia ja sairastumisia.

– Olemme kauden aikana osoittaneet, että vaikka suuriakin muutoksia on joukkueen kokoonpanoon tullut, olemme pystyneet pitämään toimintatasomme korkealla. Toki kova haaste on tiedossa ja se tekee pelistä erittäin mielenkiintoisen, liigaotteluiden yleisöennätystä sunnuntaina Keskuskentälle odottava RoPS-luotsi tuumaa.

Malisen mukaan sunnuntain vastustaja IFK Mariehamn on juuri tällä hetkellä yksi kovassa kiidossa liigassa olevista joukkueista.

– Joukkueen palaset ovat nyt oikeilla paikoilla ja he ovat varmasti sisuuntuneita siitä kun haimme muutama viikko sitten ns. B-kokoonpanolla voiton Maarianhaminasta. Uskon että todella motivoitunut ja kovakuntoinen joukkue saadaan sunnuntaina vastaan.