Sami Hyypiän luotsaama Brighton Hove & Albion otti viikolla kauden avausvoittonsa Championshipissä, kun Leeds kukistui vieraskentällä 2-0-lukemin kahden tappion perään.

Ottelut jatkuvat jälleen lauantaina, kun joukkue kohtaa isännöi Boltonia ja Hyypiä odottaa kamppailusta kiivasta.

– Meidän pitää olla valmiita voittamaan taistelut kentällä ja sen jälkeen käyttää taitojamme ja syöttökykyämme paikkoja luodaksemme, Hyypiä kommentoi seuransa kotisivuilla.

– On tärkeää tavoitella suurta pistemäärää kotipeleistä vaikka henkilökohtaisesti ajattelen samalla lailla sekä koti- että vieraspeleistä. Emme muuta taktiikkaamme sen mukaan, missä pelaamme.

Hyypiä näki Leeds-pelissä jo asioita, mitä hän on halunnut nähdä joukkueeltaan.

– Ottelu näytti, että pystymme prässäämään ja pelaamaan hyökkäävää jalkapalloa vieraskentälläkin ja se on meidän tavoitteemme jatkossa.

– Oli hienoa saada avausvoitto vyölle ja nyt voimme rakentaa sen päälle. Toki jalat täytyy pitää maassa ja muistaa kuinka pitkä matka meillä on vielä edettävä.

Hyypiä toivoo joukkueen vielä vahvistuvan siirtoikkunan aikana.

– Toivomme vielä muutamaa uutta kasvoa ryhmään ollaksemme vahvempi.