Chelseassa vielä viime kaudella pelannut Frank Lampard teki ex-seuraansa vastaan maalin, kun hän ampui Manchester Cityn 1-1-tasoituksen joukkuetta vastaan sunnuntaina.

36-vuotiaan keskikenttämiehen maalin myötä hän teki uuden Valioliigan ennätyksen, sillä hän on tehnyt maalin 39 eri Valioliiga-seuraa vastaan urallaan.

Pelaajalle maali ex-seuraansa vastaan toi erikoisen tunnelman. Hän ei tuulettanut osumaansa.

– Se oli hankala tilanne. Olisin ollut todella epäammattimainen, jos en olisi tehnyt minulle kuuluvaa työtä. Joten yritin siinä vain päästä alueelle. Sain maaliini upean syötön James Milneriltä, Lampard kommentoi ESPN:lle.

– Maalin tekeminen Chelseaa vastaan oli rankkaa. Minulla oli 13 upeaa vuotta Chelsean kannattajien tukemana, joten tunnelmat ovat sekavat. Nyt kuitenkin edustamani joukkue sai tasapelin.

Lampard on West Hamin kasvatti, mutta edusti Chelseaa 13 vuotta (2001-2014) aina viime kauteen asti tehden kaikkiaan 211 maalia pelaten lähes 500 ottelua.

Lampard on tehnyt Valioliigassa kaikkiaan 172 maalia. Hän on kaikkien aikojen tilastossa viides. Kärjessä on Alan Shearer 260 maalillaan.

Hän teki kesällä sopimuksen Manchester Cityn osaomistuksessa olevan New York City FC:n kanssa. Seura aloittaa MLS-sarjassa vuonna 2015 ja Lampard pelaa syksyn lainalla Manchesterissa.

Premier League

@premierleague
With his equaliser v @ChelseaFC, Frank Lampard set a new record of scoring against 39 different #BPL clubs #MCICHE

Tilastolähteet: BBC, Transfermarkt.