Malmön ja Huuhkajien Markus Halsti on debytoi Mestareiden Liigassa, kun ruotsalaisseura hävisi Torinossa Juventukselle 2-0-lukemin.

Malmö piti pitkään italialaisjätin aisoissa, mutta juuri tunnin kohdilla ”vanhan rouvan” hyökkääjät taituroivat johtomaalin. Seinäpeli irrotti argentiinalaiskärki Carlos Tevezin Halstin vartioinnista.

– Juventuksen avausmaali ottaa päähän ihan sairaasti, mutta olihan siinä aikamoinen paine päällä. Sitten ne saivat, tai oikeastaan tekivät tilanteen siihen, olin itsekin katsomassa läheltä Tevezin seinää ja viimeistelyä, Halsti harmitteli pelaajatallinsa OrsaSportin kotisivuilla.

Malmö näytti kuuluvansa näihin peleihin

Juventus hallitsi peliä, mutta Malmö näytti jo heti ensimmäisessä pelissään, että joukkue pystyy pelaamaan parhaiden tahdissa.

Kolmen topparin linjassa pelannut Halsti esiintyi varmasti ja rauhallisesti. Lopussa Halsti sai kantaa vaihtojen myötä jopa seuransa kapteenninauhaa.

Ottelu ratkesi viime hetkillä, kun Tevez iski lopussa Juventuksen toisenkin maalin, tällä kertaa vapaapotkusta.

– (avaus)Maalia lukuun ottamatta olen ihan tyytyväinen ehjään suoritukseemme ja suoritukseeni. Meillä oli muutama paikkakin ekalla puoliajalla, toki Juventus hallitsi.

– Toisella Juventus teki olomme hankalaksi, kun emme saaneet palloa kuin hetkeksi lainaksi ja toinen jakso meni sitten oikeastaan pelkäksi puolustamiseksi.
Malmöllä ja Halstilla on edessään sunnuntaina pelattavaan Skånen derbyyn Helsingborgia vastaan.