Manchester United on pohtimassa poikkeuksellista ratkaisua, koska seura ei päässyt täksi kaudeksi eurokentille ja joukkue lähti jo liigacupistakin laulukuoroon 2. kierroksella.

Seuran johtoportaaseen kuuluvan Richard Arnoldin mukaan harkitsee ystävyysotteluiden pelaamista ulkomailla viikoilla Valioliiga-täytteisten viikonloppujen välillä, kertoo BBC Sport.

Yksi syy tähän on se, että seura on laskenut menettävänsä vähintään 40 miljoonan punnan tulot, koska ei päässyt totutusti Mestarien liigaan. Pelireissut ulkomailla voisivat tuoda hieman takaisin tätä hukattua rahasummaa.

ManU pelaa tällä kaudella alustavan otteluohjelman mukaan vain enää kolme peliä keskellä viikkoa, mitkä kaikki ovat Valioliiga-pelejä.

ManU houkutteli kesällä pre-season-kiertueen otteluihinsa USA:ssa parhaimmillaan yli 100 000 katsojaa, kun vastassa oli Real Madrid. Joukkueen viiden ottelun kiertueen jokaista ottelua seurasi yli 50 000 katsojaa.