Paljon porua valitsemisensa jälkeen herättäneet Qatarille pidettäväksi annetut jalkapallon vuoden 2022 MM-kisat ovat taas otsikoissa.

Kisojen myöntämisen jälkeen kävi ilmi, että kisoja ei voida kuumuuden vuoksi pelata perinteiseen kesä-heinkuun aikaan. Sen jälkeen kisoja on mallailtu pääasiassa vuoden loppuun, jolloin olosuhteet olisivat paremmat. Tämä toki vaatisi suurta muutosta kansallisiin otteluohjelmiin.

BBC Sportin mukaan Euroopan huippuseurojen yhteenliittymä ECA on pyytänyt täysin uutta lähestymistapaa ja heidän mukaansa kisat olisi hyvä pelata toukokuussa.

ECA:n perusti alunperin 16 seuraa vuonna 2008. Nyt ECA:han kuuluu 214 seuraa ja jokaisesta UEFA:n jäsenmaasta on mukana vähintään yksi seura. Suomalaisseuroista järjestöön kuuluvat Honka, HJK, MYPA, Inter ja TPS. ECA:n puheenjohtaja on entinen Länsi-Saksan huippupeluri Karl-Heinz Rummenigge.

ECA:n mukaan kisojen pitäminen keväällä olisi pienin mahdollinen häiriö sarjakausiin kesällä pelaamisen ollessa mahdotonta.

Qatarin kisajärjestäjien mukaan turnaus olisi mahdollista pelata myös kesällä, koska stadioneilla ja fanialueilla on viilennysjärjestelmät. FIFA:n oman selvityksen mukaan lämpötilat olisivat kuitenkin niin korkeat, että se aiheuttaisi liiallisia terveydellisiä riskejä pelaajille. Täten kisojen ajankohta siirtynee.