Suomen jalkapallomaajoukkueen luottomies Kasper Hämäläinen iski joukkueensa Lech Poznańin 1-0-johtoon Korona Kielceä vastaan, mutta joutui lopussa pettymään Kielcen tultua tasoihin erotuomarin antamalla lisäajalla.

Kasper Hämäläinen osui heti ottelun 5. peliminuutilla vieden vieraat 1-0-johtoon.

– 16-rajalta sivulta tuli kova keskitys maata pitkin. Puolustaja purki huonosti, olin siinä maalin edessä ja pääsin ykkösellä laittamaan pallon verkkoon. Aika ilmainen maali, mutta maistui sitäkin paremmalle, Hämäläinen naurahtaa.

Kotijoukkue Kielce tuli kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla tasoihin, mutta Poznan otti johtoaseman takaisin 28. minuutilla. Hämäläinen joukkuetovereineen hallitsi peliä ja kaikki näytti hyvälle kunnes ottelu kääntyi loppusuoraa kohden.

– Aika normaalia touhua meiltä. Olimme todella hyviä ensimmäisellä puoliajalla, mutta sitten toisen jakson vanhetessa tuli pelko perseeseen ja passivoiduttiin. Annettiin ohjat niille.

Kielce tasoitti ottelun kun erotuomarin antamaa lisäaikaa oli pelattu neljä minuuttia.

– Tiedettiin, että he ovat todella vaarallisia erikoistilanteissa ja kulmissa. Tietenkin sitten lopussa annettiin niille turha vapaapotku, josta seurasi kulma. Kulman jälkitilanteesta sitten joku heistä survoi takatolpalta pallon maaliin. Se oli ottelun viimeinen tapahtuma ja peli vihellettiin maalin jälkeen päätökseen.

– Kyllä tässä lajissa ilo voi muuttua viidessä sekunnissa murheeksi. Valmentaja oli painottanut etukäteen erikoistilannepelaamista ja kävi lopun tapahtuman johdosta todella kuumana – saimme palautteen melkoisen kovilla desibeleillä.

Poznan on sarjassa kuudentena viisi pistettä kärkikolmikkoa perässä.

– Tästä pelistä olisi tärkeä ollut ottaa täysi potti, että oltaisiin saatu kärkeä kiinni, Hämäläinen harmittelee.