Suomalais-hollantilainen jalkapalloilija Thomas Lam on ottanut melkoisen harppauksen urallaan viime aikoina, mutta miestä ei siitä huolimatta ole vielä kelpuutettu Huuhkajiin.

Pikkuhuuhkajien vakionimenä aiemmin ollut 20-vuotias futari on tehnyt läpimurtonsa Hollannin pääsarjassa pelaavan PEC Zwollen joukkueessa. Aiemmin puolustajana viihtynyt Lam on saanut runsaasti vastuuta keskikentän pohjan pelipaikalla.

Nuorukainen osoitti kykyään myös hyökkäyspäässä iskemällä keskiviikkona tyylipuhtaan hattutempun Hollannin cupissa.

Toki on muistettava, että vastustaja 6-1-voitossa oli Hollannin kolmostasolta, mutta se oli upea suoritus silti Lamilta. Miehen maaleista kaksi syntyi puskuilla ja yksi hienolla laukauksella. (maalit näet tästä).

Huuhkajilla kaksi peliä marraskuussa

Huuhkajien päävalmentaja Mixu Paatelainen nimeää ensi viikolla maajoukkueryhmän marraskuun kahteen otteluun. Perjantaina 14. päivä Suomi vierailee EM-karsinnan merkeissä Unkarissa ja neljä päivää myöhemmin on vuorossa ystävyysottelu Slovakiassa.

Paatelaiselta tiedusteltiin jo lokakuun otteluihin joukkuetta julkistettaessa Lamista. Kommenttina oli pidempiaikaisten näyttöjen riittämättömyys.

Lam tosiaan ei ole aiemmilla kausilla juurikaan edustustason pelejä saanut vyölleen, kun pelasi toisessa Hollannin pääsarjaseurassa AZ Alkmaarissa.

Tällä kaudella Lamille on kertynyt pelejä Hollannin liigassa jo yhdeksän kappaletta 10 kierroksen jälkeen.

Kahdeksassa ottelussa hän on ollut avauksessa ja esitykset ovat olleet Lamilta ja koko joukkueelta mallikkaita; Zwolle on sarjassa neljäntenä Ajaxin, PSV Eindhovenin ja Feyernoordin jälkeen.

Huuhkajissa on vakiomiehinä pelaajia mm. Veikkausliigasta ja Ruotsin pääsarjasta. Lam on näyttänyt pärjäävänsä jo kovemmalla tasolla. Plussana vielä monipuolisuus: Lam pystyy pelaamaan niin keskikentällä, topparina kuin pakkinakin.

Alkaisivatko nämä näytöt jo riittää Mixullekin?

Kai Lintinen
twitter: @kailintinen

Kaikki Huuhkaja-uutiset, EM-karsintalohkon tilanteen sekä otteluohjelman näet Huuhkajat-erikoissivultamme.