HJK avasi Eurooppa-liigansa vieraspelillä tanskalaista FC Kööpenhaminaa vastaan kaksi viikkoa sitten. Tuliaisiksi ei saatu pisteitä sillä isännät kampesivat 2-0-voittoon toisen jakson maaleilla.

HJK pelaa historiansa ensimmäisen Eurooppa-liigan kotipelin torstaina, kun vastaan asettuu 13-kertainen Belgian liigamestari Club Brugge.

Brugge pelasi avauskierroksella maalittoman tasapelin kotonaan FC Torinon kanssa.

Belgian toiseksi menestynein seurajoukkue

Mistä seurasta on kyse? Brugge sijoittui viime kaudella maansa pääsarjassa kolmanneksi. Edellinen liigamestaruus on kuitenkin niinkin kaukaa kuin vuodelta 2005. Cup-voittoja seura on saavuttanut 10.

Brugge on maansa toiseksi menestynein seurajoukkue Anderlechtin (33 mestaruutta) jälkeen. Brugge on ollut peräti 20 kertaa sijoittunut toiselle sijalle.

Belgialaisseura on esiintynyt säännöllisesti Eurooppa-liigan (aiemmin myös nimellä UEFA Cup) lohkovaiheessa viimeisen vuosikymmenen ajan, mutta viime kaudella joukkue jäi karsintaan.

Parhaat saavutukset eurokentiltä seuralla on 1970-luvulla Keväällä 1976 seura eteni UEFA-cupin finaaliin ja keväällä 1978 Cup-voittajien Cupin finaaliin. Molemmissa finaaleissa seura hävisi Liverpoolille.

Kolme MM-kisapelaajaa

Bruggen pelaajistosta kolme esiintyi viime kesän MM-turnauksessa: Australian maalivahti Mathew Ryan, Costa Rican keskuspuolustaja Oscar Duarte sekä Chilen keskikenttäimies Francisco Silva.

Mielenkiintoinen pelaaja on myös Chilen paidassa jo debytoinut 21-vuotias taiturimainen hyökkääjä Nicolas Castillo.

Bruggen päävalmentaja Michel Preud’homme muistetaan pelaajauraltaan huippumaalivahtina, joka valittiin mm. vuoden 1994 MM-turnauksen parhaaksi veräjänvartijaksi.

SuomiFutis-sivuston HJK-erikoissivulta löydät kaikki ajankohtaiset HJK-uutiset, Eurooppa-liigan lohkotilanteen ja HJK:n otteluohjelman kilpailussa.