Borussia Dortmundissa varsinkin kaudella 2012-2013 upeasti esiintynyt ja Saksan maajoukkueen runkomieheksi noussut Ilkay Gundogan, 24, paljastaa nyt Real Madridin halunneen hänet.

– Real teki tarjouksen minusta Dortmundille, mutta seura ei hyväksynyt sitä. Silloin minulla oli sopimusta jäljellä kaksi vuotta, pelaaja kertoi TRT:lle Goal-sivuston mukaan.

Keskikenttämies on sittemmin kärsinyt selkävammasta ja oli pelaamatta välillä yli vuoden. Hän palasi kentille tämän vuoden lokakuussa ja tavoite on palata huipulle..

– Loukkaantumiset sotkivat suunnitelmani. En pelannut 14 kuukauteen. Nyt haluan hyvittää tämän ajan menestymällä. Eräänä päivänä lähden täältä ja haluan pelata suurelle seuralle Espanjassa tai Englannissa.

Gundoganilta jäi harmittavasti myös MM-turnaus väliin, missä Saksa eteni voittajaksi,

– Jos olisin ollut kunnossa, olisin ollut avauskokoonpanon mies. Olimme erittäin hyviä ja kaikki meni suunnitellusti. En pystynyt toteuttamaan unelmaani, mutta nyt vuoden 2016 EM-kisat ovat edessäni ja myöhemmin haluan pelata myös MM-kisoissa.