Sergio Aguero on Manchester Citylle kaikki kaikessa. Jos joukkue kykenee edes jotenkin tilkitsemään oman päänsä, ratkaisee argentiinalaiskärki otteluita omilleen tämän tästä.

Aguero teki kaikki kolme joukkueesan maalia tiistaina, kun 3-2-lukemin tulleessa voitossa Bayern Münchenistä. Tämä piti joukkueen haaveet jatkopaikasta elossa ennen päätöskierrosta.

Agueron avausmaali syntyi rankkarista, kun Bayernin Mehdi Benatia rikkoi alueella ja ajettiin myös punaisella ulos. Bayern kampesi kuitenkin vajaamiehisinäkin rinnalle ja ohi avausjaksolla Xabi Alonson ja Robert Lewandowskin heilutellessa maaliverkkoa. Argentiinalainen nousi kuitenkin ratkaisijaksi iskemällä hattutempuun vaadittavat maalit ottelun 85. ja 91. minuuteilla.

City-hyökkääjä etenee osumiensa myötä nyt maali per ottelu -tahtia tämän kauden tärkeissä peleissä. Mies on osunut nyt viidesti viiteen Mestarien liiga -otteluun. ”Tasasaldo” löytyy myös Valioliigasta, missä hän on tehnyt 12 maalia 12 otteluun. Liigacupissa puolestaan Aguero on pelannut yhdessä ottelussa 21 minuuttia ilman maaleja.

Mestarien liigassa hänen viisi maaliaan on syntynyt kolmessa ottelussa ja sitä kahdessa hän on jäänyt maaleitta. Valioliiga-peleissä maaleitta hän on jäänyt neljästi.

Bayern oli jo ennen ottelua varmistanut jatkopaikan. Päätöskierroksella AS Roma isännöi Cityä Roomassa ja TsSKA vierailee Baijerissa. AS Romalla, Cityllä ja TsSKA:lla on kullakin viisi pistettä saldona ja vain yksi voi nousta toisella jatkajan paikalle.