Mestarien liigassa pelataan tällä viikolla alkulohkojen toiseksi viimeiset kierrokset. Jatkopaikan ovat varmistaneet Real Madrid, Borussia Dortmund, Bayern München, PSG, Barcelona ja Porto. Suomalaisten joukkueista Ajax on jo menettänyt jatkomahdollisuutensa, mutta TsSKA Moskova, Mälmö ja Ludogorets taistelevat vielä tiukasti jatkoon menosta.

Tiistaina suomalaisjoukkueista on tulessa Roman Eremenkon TsSKA. Se kohtaa kotonaan AS Roman.

”Pelaajatkaan eivät uskoneet”

E-lohko on Bayernin jälkeen todella tiukka. Lohkoa pidettiin etukäteen tämän kauden ns. ”kuolemanlohkona”, sillä siinä pelaavat Bayern, TsSKA, Roma ja Manchester City. Neljän kierroksen jälkeen Roma on toisena ja TsSKA kolmantena. Molemmilla on neljä pistettä, ja maaliero on neljän osuman verran pakkasella. City on hännillä kahdella pisteellä.

TsSKA:n ja Roman kohtaamisessa molempien on lähdettävä hakemaan voittoa. Tappiolla matka viivan päälle kasvaisi siis kolmeen pisteeseen, ja jos City sattuisi voittamaan vailla panosta pelaavan Bayernin ja nämä joukkueet pelaisivat tasan, olisivat kaikki kolme taistelijaa tasapisteissä ennen viimeistä kierrosta.

Manchester Cityn eurokonttaaminen on ollut valtava yllätys, mutta yhtäläinen pasmojen sekoittaja on ollut kaikki pisteensä siltä ottanut TsSKA.

– Jatkopaikka tuosta lohkosta olisi varmasti vuoden futisteko Venäjällä. Sitä ei olisi uskonut kukaan, edes pelaajat itse, tunnustaa Roman Eremenko SuomiFutis-sivustolle.

Moskovalaisseura hävisi viime viikonloppuna Venäjän liigassa kärkikamppailun FC Krasnodaria vastaan vieraissa. Krasnodar oli vahvempi maalein 2-1, mutta Eremenko teki jälleen TsSKA:n maalin.

– Sinne on kuitenkin vielä matkaa. Kotipeli Romaa vastaan pitää hoitaa, muistuttaa Eremenko jatkopeleistä.

Roma voitti lauantaina Atalantan vieraissa. Roma-ikoni Francesco Totti ei pelannut ottelussa.

Cityn on pakko voittaa

Manchester City jäisi tappiolla vähintään kolmen pisteen päähän jatkopaikasta, ja jos TsSKA ja Roma eivät pelaisi tasan, oli City hävitessään Bayernille varmasti ulkona jatkosta.

City nousi viikonloppuna 2-1 –kotivoittoon Swanseasta. Cityn alakerta ei vakuuttanut Wilfried Bonyn tekemässä avausmaalissa. Etenkin Pablo Zabaleta sai pyyhkeitä tilanteessa. City sai viikonloppuna takaisin kokoonpanoon pohjevammasta toipuneen kapteeninsa Vincent Kompanyn.

Voittomaalin Swanseaa vastaan tehneen Yaya Touren rooli keskikentän keskustassa on mietityttänyt saarella.

– Kesti iäisyyden, ennen kuin hän pääsi ylös. Hänen parhaat tilanteensa tulivat, kun hän siirtyi ylemmäs. Hänet pitänee laittaa eri paikkaan Bayernia vastaan ja Cityn on pelattava kahdella varmistavalla keskikenttämiehellä, vaati Sky Sportsin asiantuntija Charlie Nicholas.

– Meillä on yhä mahdollisuus, ja meidän on pelattava niin kuin meillä ei olisi mitään hävittävää. Toivottavasti Bayern ei pelaa parhaalla miehistöllään. Saimme Swansea-ottelusta paljon itseluottamusta, mutta peli Bayern Müncheniä vastaan ei tule olemaan sama asia kuin peli Swanseaa vastaan. Kaikella kunnioituksella Swanseaa kohtaan Bayernilla on maailmanluokan pelaajia joka pelipaikalla, kommentoi Cityn Samir Nasri Skyn haastattelussa.

Bayern voitti Bundesliigassa lauantaina Hoffenheimin 4-0. Se pelasi ottelun käytännössä parhaalla kokoonpanollaan. Bastian Schweinsteiger pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa.

Schalke-Chelsea vai Di Matteo-Mourinho?

Valioliigassa ylivoimainen Chelsea on G-lohkossa voiton päässä jatkopaikasta, sillä se johtaa kahden voiton ja kahden tasapelin ansiosta kahdeksalla pisteellä. Lohkokakkonen Schalke on viidessä ja viivan alla oleva Sporting neljässä pisteessä.

Chelsean vieraillessa Gelsenkirchenissä kohtaa Schalken päävalmentaja Roberto Di Matteo ottelussa myös ex-seuransa. Chelseassa pelaajanakin valloittanut Di Matteo luotsasi Chelsean Mestarien liigan voittoon 2012. Ja kun toisella puolella managerina häärää Jose Mourinho, on ottelua suuremmaksi puheenaiheeksi nousemassa jälleen Di Matteon ja Mourinhon kohtaaminen.

– Minä en pelaa häntä vastaan. Jos näin olisi, hän voittaisi, koska pelaa minua paremmin. Tämä on Chelsea vastaan Schalke, Mourinho veisteli Sky Sportsille.

Chelsea voitti viikonloppuna Swansean 2-1, ja teki seuraennätyksen aloitettuaan ensimmäistä kertaa pääsarjassa 12 tappiottomalla ottelulla. Schalken kausi on ollut yskähtelevä, ja viikonloppuna Wolfsburgin kaatanut joukkue on Bundesliigassa vasta seitsemäntenä.

– Molemmat joukkueet ovat samassa tilanteessa rasituksesta toipumisen suhteen. Kaikki on auki, ja mitä vain voi tapahtua, mutta haluamme kotiottelustamme ainakin yhden pisteen, Di Matteo sanoi.

Ilman loukkaantumishuolia matkassa olevan Chelsean kohtaava Schalke on ilman tärkeää ja hiljattain loukkaantunutta keskikenttämies Julian Draxleria sekä pitkäaikaispotilaita Sead Kolasinacia ja Jefferson Farfania.

Mourinho on vakuuttunut siitä, että Chelsea etenee lopulta jatkoon lohkostaan.

– Kolmanneksi jääminen ja Eurooppa-liigaan putoaminen olisi jotain, mikä olisi vastaan tämän joukkueen evoluutiota, hän sanoi.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen