Valioliigassa pelataan lauantaina korostetun tärkeistä pisteistä. Viiden viimeisen joukossa olevat Burnley ja Aston Villa sekä QPR ja Leicester kohtaavat lauantain kello 17 kierroksella. Sunnuntaina puolestaan nähdään kärkiottelu, kun Southampton isännöi Manchester Cityä.

Koska Villa voittaa?

Burnley on vain pisteen marginaalilla putoamisviivan alapuolella, ja Aston Villa vain kahden pinnan turvin viivan päällä. Burnley yllätti viikko sitten Stoken vieraissa, ja Villa pelasi maanantaina Southamptonin kanssa yllättävän 1-1 –tasapelin.

Nousijajoukkue Burnley on ottanut itse asiassa molemmat kauden voitoistaan juuri kahdessa edeltävässä ottelussaan. Stoke-voitto toki tuli altavastaajan asemasta, sillä Burnley teki maalinsa ensimmäisen 13 minuutin aikana. Stoke piti palloa liki 74-prosenttisesti, voitti laukaukset 25-5 ja kentän hyökkäyskolmanneksen syötötkin 202-73.

Burnley saa otteluun mukaan keskikenttämies Scott Arfieldin.

Aston Villa taas lähtee viikonloppuun kovassa käymistilassa, sillä apulaismanageri Roy Keanen lähdöstä uutisoitiin perjantaina. Lisäksi kahdeksan ottelun voitottomassa putkessa oleva Villa on lainannut hyökkääjä Darren Bentin Brightoniin. Hyökkääjän poislaittamista kummaksutaan, sillä joukkue on tehnyt mainitussa ajanjaksossa vain kaksi maalia.

Aston Villalta puuttuvat ottelusta Philippe Senderos, Ron Vlaar ja Nathan Baker. Toppareina aloittavat Southamptonia vastaankin pelanneet Jores Okore ja Ciaran Clark.

Liigajumbo ennakkosuosikkina

Liigan pahnanpohjimmainen QPR isännöi pisteen erolla putoamisviivan alapuolella olevaa Leicesteriä. QPR:lla on ennen viikonloppua matkaa kuiville kolmen pisteen verran.

”Ärrien” viime viikkojen ohjelma ei ole ollut helppo, sillä se on kohdannut putkeen Chelsean, Manchester Cityn ja Newcastlen. Cityltä se kuitenkin onnistui nipistämään pisteen kotonaan. Se onkin ottelussa suosikki, sillä kolme viime kotiottelua ovat olleet rohkaisevia. City-tasurin lisäksi Loftus Roadilla kaatui lokakuun lopussa Aston Villa ja sitä ennen QPR olisi ansainnut vähintään pisteen tappiossaan Liverpoolia vastaan.

– Olimme samassa sarjassa viime vuonnakin. Odotan kovaa peliä. Leicester oli selvästi paras joukkue viime vuonna Championshipissä. Heillä on hyvä joukkue nytkin, mutta me pelaamme kotona, ja tarvitsemme hyvän tuloksen, ennakoi QPR-manageri Harry Redknapp.

Leicester on saanut seitsemästä viime ottelustaan vain kaksi pistettä. ManU-voiton tuoma huuma on siis onnistuttu hukkaamaan. Synkkään putkeen mahtuu myös Burnley-tasapeli ottelussa, jossa Burnley teki tasoituksensa vasta lisäajalla.

– He eivät ole toipuneet siitä, ja QPR on Bobby Zamoran kanssa viime vuotta kovempi joukkue, joten ennakoin kotivoittoa, kirjoitti Sky Sportsin asiantuntija Paul Merson.

Tulikuuma Agüero juhlaottelussaan

Kauden suurin yllättäjä Southampton kompastui siis maanantaina Aston Villaa vastaan tasapeliin. Manchester City oli puolestaan miesylivoimallakin vaikeuksissa Bayern Müncheniä vastaan Mestarien liigassa tiistaina. ”Saints” on liigassa ennen viikonloppua toisena ja City kolmantena kahden pisteen päässä ensin mainitusta. Liigakärjessä porskuttavaan Chelseaan Cityllä on matkaa jo kahdeksan pistettä.

Cityn hyökkääjä Sergio Agüero tarjoaa Southamptonin puolustukselle kenties kovimman haasteen, joka sitä on tällä kaudella kohdannut. Southampton on napannut kurinalaisella puolustuslinjallaan vastustajien hyökkääjiä paitsioon useammin kuin mikään muu valioliigajoukkue. Yksi pelinkulun määräävistä tekijöistä onkin, peluuttaako manageri Ronald Koeman puolustustaan totutun korkealla Agüeron uhasta huolimatta.

Villan Gabriel Agbonlahor rankaisi Southamptonia juuri pitkällä juoksulla ja alakerran virheestä. Samankaltaisiin nukahduksiin ei ole Cityä vastaan varaa. Villa-ottelu näytti myös sen, ettei Southamptonin materiaali ole hyvästä liigasijoituksesta huolimatta sitä luokkaa, että se voisi tulla kehnohkoakaan vastustajaa vastaan otteluun puolivaloilla.

Ottelu on Agüerolle 100. Valioliigassa. 64 maalillaan hän on liigan historian kolmanneksi eniten sadassa ensimmäisessä valioliigaottelussaan maaleja tehnyt pelaaja. Edellä jäävät 79 osuman Alan Shearer ja 68 maalia tehnyt Ruud van Nistelrooy. Tämä siis jos Agüero ei intoudu kauden toiseen neljän maalin liigapeliinsä.

Cityltä ovat sivussa Edin Dzeko, David Silva ja Aleksander Kolarov.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen