RoPS:n Janne Saksela oli tyytyväinen testiinsä Tukholmassa. Saksela oli näytillä AIK:ssa yhdessä hyökkääjä Sakari Tukiaisen kanssa.

– Iso seura, nasta vastaanotto ja positiivinen fiilis. Pelasimme ensimmäiset treenit 11v11, minulla kulki hyvin ja paikka tuntui mukavalta. Kun ajatukset kanssapelaajien kanssa selkenivät, lähti peli kulkemaan, Saksela sanoo OrsaSportin haastattelussa.

– Sakke (Tukiainen) oli kovassa puristuksessa, kun pelasi AIK:n vakiotoppareita Milosevicia ja Karlssonia vastaan, ja tuntui, että suomipojalle ei ainakaan armoa annettu. Siinä kävi kolina!

AIK on tekemässä päätöksiä kaksikon kohtalosta ensi viikon loppuun mennessä. Näytöt on nyt annettu.

– Peli pelattiin yhdellä harjoituskentistä eikä Skytteholmin pienellä stadionilla, jolla AIK normaalisti pelaa. Tuntui, että en edes nähnyt tarpeeksi hyvin ekalla jaksolla, mutta toinen oli jo parempi.

– Voitto on aina voitto, tempo oli kova ja minusta peli oli hyvää tasoa. Parhaani olen tehnyt, näyttöjä annettu parin treenin ja yhden pelin verran. Nyt vaan odotellaan mitä seuraavaksi tapahtuu, Saksela kiteyttää.