Vaasan Palloseura on vahvistanut rivejään kuopiolaislähtöisellä Jerry Voutilaisella. Voutilainen on kirjoittanut VPS:n kanssa kahden vuoden sopimuksen, jossa on myös optio kolmannesta vuodesta.

19-vuotias Voutilainen äärimmäisen lupaava pelaaja. Voutilainen teki debyyttinsä Veikkausliigassa jo 16-vuotiaana kaudella 2011.

Nuoresta iästään huolimatta Voutilainen on pelannut viime vuosina kovia pelimääriä Veikkausliigassa. Menneellä kaudella Voutilaiselle kertyi 28 ottelua, yhteensä laitapuolustajalla on taskussaan jo 60 Veikkausliigaottelua. Maaleja 60 ottelussa on syntynyt kolme kappaletta.

Entinen keskikenttämies yhä vahvemmin puolustuslinjaan

Voutilainen on esiintynyt uransa aikana pääsääntöisesti keskikentällä, mutta menneellä kaudella mies nähtiin KuPS:n paidassa pääosin laitapakin paikalla. Huttunen saakin palapeliinsä jälleen yhden monipuolisen pelaajan.

– Hän pystyy pelaamaan monellakin, mutta haemme Jerryä nimenomaan laitapakin paikalle. Tämä on yhteinen tavoite ajaa Jerryä nimenomaan laitapakin paikalle. Jerry on meidän ajatukseen ja pelifilosofiaan sopiva puolustaja.

– Hän on nuori, lahjakas, pallon kanssa taitava ja tyyliltään sellainen nouseva pakki. Jerry tuo pallolliseen pelaamiseen ja hyökkäyspeliin lisää voimaa, koska haluamme Jerryn olevan aktiivinen myös ylöspäin.

Voutilainen on ollut myös vakikasvo nuorten maajoukkueessa. Mies teki ensiesiintymisensä U20-joukkueessa lokakuussa. Yhteensä Voutilainen on pelannut 35 nuorten maaottelua Suomen paidassa.

Vaasan Palloseura

@VPS1924
Jerry Voutilainen Vepsuun!