FC Hongan tilanne on mennyt siinä määrin solmuun, ettei joukkue pelaa lainkaan Veikkausliigassa ensi kaudella, kertoo Helsingin Sanomat.

Hongan liigalisenssiä hallinnoinut Pallohonka Oy on ollut tuntuvan velkataakan rasittama, ja Palloliiton liittohallitus päätti maanantaina siirtää sarjapaikan takaisin emoseura FC Honka ry:lle.

Samalla Palloliitto hyväksyi, että Hongan sarjapaikkaa hallinnoisi jatkossa liikuntapaikkayritys Esport Arena Oy, mutta Esportin olisi täytynyt ottaa vastuu Pallohongan vanhoista veloista, jotka olisivat olleet jopa 600 000 euroa.

Esport oli valmis hoitamaan veloista osan mutta ei kaikkia.

– Homma kaatui siihen, että Palloliitto siirsi sellaisenaan koko auki olevan velkataakan Esportille ja sitoivat sen lisenssin saamisen ehdoiksi. Yhdistyksen mielestä velkaeriin sisältyi epämääräisiä ja epäasiallisia velkoja, FC Honka ry:n puheenjohtaja Harri Pellikka kommentoi Helsingin Sanomille.

– Yllätyimme siitä, että Palloliitto ei punninnut velkaeriä siltä kannalta, ovatko ne urheilutoimintaa liittyviä velkoja.

Seuraavaksi Palloliiton liittohallituksen tulee pohtia Hongan vapaaksi jättämän paikan täyttämistä. Täydennysmenettelyssä etusijalla ovat KTP sekä TPS.