Sami Hyypiän työuran jatko saattaa riippua tämän illan tapahtumista.

Suomalaisvalmentaja on kovassa paikassa, kun Valioliiga-nousua (pitkäjänteisesti) himoitseva Brighton & Hove Albion kyntää Englannin kakkostason kellarissa. Tämän illan tulos Millwallia vastaan saattaa pelastaa Hyypiän tai tuoda hänelle työttömän joulun.

Championshipissä on nähty tällä kaudella jo peräti toistakymmentä valmentajamonotusta, joten Hyypiän potkuja ei voisi pitää edes yllättävinä.

Yllättävämpää on se, kuinka suomalaiset tuntuvat tilanteeseen suhtautuvan. Tai no, yllättävää ja yllättävää. Ainahan täällä on osattu kateellisia olla. Kovin yleisesti tunnutaan suorastaan kuolaavan suomalaisen kenkimistä.

Mutta ihan oikeasti – miten Hyypiän potkut veisivät suomalaista jalkapalloa eteenpäin? Ai vapauttamalla vaalean voikkaalaisen Huuhkajien käyttöön ja siten viemällä maajoukkueen EM-Ranskaan?

Haihattelua, mutta muutakaan edes vähän järjellistä perustelua en suomalaisen jalkapallon ystävän näkökulmasta keksi.

Suomalaisista kukaan ei ole aiemmin valmentanut yhtä kovassa sarjassa (Bundesliiga) kuin Hyypiä. Tuskin edes kovemmassa kuin nykyinen Championship. On koko suomalaisen jalkapallon etu, että edes yksi meikäläinen hakee (kantapään kautta) oppia kovassa ammattilaissarjassa.

Brightonissa onneksi mitä ilmeisimmin tajutaan se, että joukkue on uudistunut rankasti viime kaudesta, ja Hyypiälle ollaan vielä valmiita antamaan aikaa.

Itselläni ei ole sympatioita Albionia kohtaan, mutta Hyypiän puolesta toivon tänään kotivoittoa Millwallia vastaan.

Siispä sorry, Millwall-diggari Timo Soini. Kuten puolueesi slogan sanoo, suomalaisen työ ajaa tässä kohdassa niin kutsutun maailmanparannuksen edelle.

Tai no, otanpa äskeisen, kieltämättä ontuvan vertauksen takaisin. Aika hankala on Millwall-fanitusta muutenkaan maailmanparannukseksi kutsua.

Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant

PS. Jos olet eri mieltä ylläolevasta, kerrothan sen Facebook-sivullamme. Toki samanmielisetkin saavat siellä ilmoittautua.

Englannin Championshipiä pääset seuraamaan livenä täältä.