HJK:n kokenut toppari Markus Heikkinen oli muun joukkueen tapaan pettynyt Eurooppa-liigan taipaleen päätyttyä torstai-iltana 1-2-tappioon Club Brüggen vieraana.

Jatkopaikkaan HJK olisi tarvinnut lopulta vähintään 4-1-voiton, joten siihen jäi matkaa. Heikkinen koki kuitenkin, että tappio oli peliesitykseen nähden varsin raaka tulos.

– Sellainen tunne ainakin itselle jäi, että olisimme tästä ottelusta ansainneet enemmän, Heikkinen kertoi SuomiFutis-sivustolle.

– Yksi tavoitteista oli pelata kauden paras vieraspeli ja sen me mielestäni myös pelasimme.

Kuusi pistettä ja kolmas sija lohkovaiheessa oli HJK:lta vähintään tyydyttävä suoritus, mutta päätösottelun tappio jätti suuhun hiukan karvaan maun.

– Keljuttaa ettemme voittaneet, vaikka mahdollisuudet siihen oli. Eikä sitten lopulta saatu edes pistettä matkaamme, Heikkinen harmitteli.