Jose Mourinhon ja Brendan Rodgersin ystävyys on kärsinyt Chelsean ja Liverpoolin välisestä kilpailusta.

Mourinholla on ollut tärkeä rooli Rodgersin uralla, sillä portugalilainen aikoinaan antoi nuorelle luotsille työpaikan Chelseasta vuonna 2004. Myöhemmin vuonna 2012 Mourinho neuvoi Rodgersia tarttumaan pestiin Anfieldilla.

Rodgers arvostaakin kokeneemman kollegansa todella korkealle, vaikka kaksikko ei enää ihan parhaita ystävyksiä olekaan.

– Minulla on valtava kunnioitus häntä kohtaan. Hän on loistava mies ja valmentaja.

– Sitä on vaan niin syventynyt omaan työhönsä, ettei kommunikoi niin paljon, ne keskustelut jotka ennen olivat puuttuvat. Lopulta voi olla kilpailija, Rodgers pohti kaksikon muuttuneita välejä Daily Mail -lehden mukaan.

Osapuolet ovat vastakkain Englannin liigacupin välierässä. Tiistai-iltana Liverpool isännöi joukkueiden ensimmäistä kohtaamista. Rodgers lienee jo tässä vaiheessa tottunut kohtaamaan Mourinhon yhteisestä seurahistoriasta huolimatta.

– Mahdollisuus työskennellä hänen kanssaan kolmen ja puolen vuoden ajan oli korvaamatonta minulle, Rodgers kiitteli.

– Toivottavasti jollain tavalla autoin myös häntä, sillä kommunikoimme paljon, Rodgers muotoili.