Chelsea-manageri Jose Mourinho on saanut Englannin jalkapalloliitto FA:lta tuntuvat sakot. Portugalilainen joutuu pulittamaan 25 000 puntaa eli yli 30 000 euroa kommenteistaan viime joulukuun lopulla.

Mourinho väitti medialle 1-1-tasapeliin päättyneen Southampton-ottelun jälkeen 28. joulukuuta monisanaisesti, että käynnissä on laaja Chelsean vastainen kampanja. Sillä pyrittiin hänen mukaansa kääntämään tuomareiden päätökset joukkuetta vastaan ja kyseessä olevan valtava skandaali.

Mourinhon sai tulistumaan tilanne, jossa erotuomari Anthony Taylor antoi Cesc Fabregasille varoituksen filmaamisesta. Fabregas kaatui rangaistusalueen sisällä taisteltuaan pallosta Southamptonin Matt Targettin kanssa.

Mourinho olisi luonnollisesti halunnut tilanteesta joukkueelleen ennemmin rangaistuspotkun. FA katsoi Mourinhon rikkoneen liiton sääntöjä mediakommenttien osalta.

Viime kaudella Mourinho keräsi peräti kolmet sakot toiminnastaan kentän laidalla.