FA-cupin hullun kolmannen kierroksen jälkeen Englannissa sarjafutiksen pariin. Valioliigan koko kauden tähän asti tärkein ottelu pelataan lauantai-iltana Lontoossa, kun liigaa johtava Chelsea isännöi Manchester Cityä.

Ykkönen ja kakkonen lähtevät otteluun viiden pisteen erolla, eli tilanne on samaan aikaan kutkuttava, raaka ja hieno. Voitolla Chelsea tempaisee eron kahdeksaan pisteeseen, kun jäljellä olisi 15 kierrosta. Tähän ennakkoon ei siis ole syytä ottaa mukaan mitään muuta ottelua.

Numerot puoltavat kotivoittoa

Numerot alkuun: Chelsean kotisaldo tämän kauden Valioliigassa on tahraton. Kymmenen ottelua, joista yhtä monta voittoa maalierolla 24-3. Viimeisessä 11 liigaottelussaan Chelsea on pitänyt nollan kahdeksan kertaa. Kahdeksan viimeisimmän keskinäisen ottelun saldo on Chelsean hyväksi 4-2-2.

City on Valioliigan paras vierasjoukkue seitsemällä voitolla ja kolmella tasapelillä 11 ottelusta. Kuitenkin City on pystynyt hakemaan liigassa täyden pistepotin Stamford Bridgeltä vain kerran (!) edeltävissä 16 Lontoossa pelatuista kamppailuista.

Ennakkonumeraalien mukaan ottelussa olisi vain yksi suosikki. Onneksi on pelattava ensin.

Drogba korvaamassa Costan

Chelsea menetti liigacupin välierän jälkimainingeissa Diego Costan. Maalikone talloi Liverpoolin pelaajia siihen malliin, että sai perjantaina siitä kolmen ottelun pelikiellon. Näin Valioliigan kenties kahden parhaan hyökkääjän (Costa ja Sergio Agüero) kaksintaistelua ei nähdä. Costan poissaolo on Chelsealle valtava puute, jota paikkaa kokenut sotaratsu Didier Drogba. Norsunluurannikkolainen tuskin hätkähtää vastuuta. Hän on ollut aloituksessa tällä kaudella kahdessa liigaottelussa ManU:a ja Tottenhamia vastaan tehden molempia vastaan maalin.

Keskikentältä löytyykin sitten vaikeammin korvattava puute, jos korvaamaan joudutaan: Cesc Fabregas potee takareittään, ja hänet vaihdettiin tiistaina Liverpool-ottelussa kentältä 50. minuutilla. Tämän espanjalaisen pelikunto on epävarma. Jos Fabregas on poissa, korostuu Oscarin, Eden Hazardin ja Willianin rooli hyökkäyksessä, sillä Fabregasin todennäköinen korvaaja Ramires ei ole pelintekijänä korvattavansa tasolla.

Lähes varmasti Saksaan palaavaa Andre Schürrleä tuskin peluutetaan.

Touren poissaolo valtava menetys

Rooliinsa ja merkittävyydessään omalle joukkueelleen pahin poissaolo löytyy kuitenkin Cityn riveistä, ja hän on Yaya Toure. Toure on yhä Afrikan mestaruusturnauksessa, ja hänen poissa ollessaan City on nyt kaikki kilpailut mukaan lukien voitoton kolmessa perättäisessä ottelussa. Valioliigassa City on itse asiassa voittanut ilman Tourea niinkin kauan sitten kuin huhtikuussa!

Toure on ollut Cityn keskikentällä elementti, joka on tarjonnut eritoten David Silvalle tilaa pelinteolle. Toure on niin vaarallinen pelaaja läheltä ja kaukaa, että hän on imenyt puolustajia ”itseensä” ja näin synnyttänyt tilaa Silvan nerokkaalle pelinrakentelulle. Englannissa pidetään lähes varmana, että lauantaina Touren paikan ottaa ja roolin yrittää paikata James Milner.

Samir Nasri on myös poissa Cityn vahvuudesta.

Kokoonpanouutistenkin perusteella Chelsea olisi suosikki. Voisiko ottelun x-tekijä Citylle olla vanhalle kotistadionilleen palaava Frank Lampard?

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen