Gareth Bale oli Real Madridin jättihankinta toissa kesänä, kun seura pulitti miehestä liki 100 miljoonaa euroa Tottenhamille.

Huhuissa pelaajaa on viety takaisin Valioliigaan, kun Louis van Gaalin on kerrottu haluavan brittimedian suosikin ManU:un.

25-vuotias walesilainen painottaa kuitenkin medialle ettei hänellä ole haluja vaihtaa maisemaa. Hänellä on sopimus seuransa kanssa vuoteen 2019 asti.

– Olen tyytyväinen täällä ja minulla on vielä usea vuosi sopimustani jäljellä. Viihdyn hyvin. Voitamme pokaaleja ja haluan pysyä täällä, Bale kertoi Cadena SER -radiokanavalle.

Balea kritisoitu paljon

Espanjalaismediassa Balea on kritisoitu siitä, että hän hautoo liikaa palloa. Eräs esimerkki oli kuun alun 1-2-tappioon päättyneessä Valencia-ottelussa, missä hän ei syöttänyt paremmassa maalipaikassa olleelle Ronaldolle ja maali ratkaisuhetkillä jäi syntymättä. Samaa on toitotettu myös muiden tammikuun pelien jälkeen.

– Median ihmisillä on mielipiteensä ja siitä he saavat palkkaa, Bale kommentoi.

– Pelaan jalkapalloa tavallani. Teen siten maaleja ja myös syötän niitä, Bale viittasi hyviin tilastoihinsa.

Bale on tehnyt 14 maalia tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien ja syöttänyt seitsemän.

Lähde: Soccerway-sivusto.