Viialasta juniorivuosina Hakaan siirtynyt Kalle Multanen palasi viime kaudella Valkeakoskelle parin Ilveksessä pelatun kauden jälkeen. Multanen teki Ykkösessä hurjaa jälkeä ja viimeisteli peräti 30 täysosumaa. Multanen kertoo SuomiFutis-sivustolle, että samanlaisen saavutuksen uusiminen on kovan työn alla.

Teit viime kaudella huikeat 30 maalia Ykkösessä. Oletko jo asettanut tavoitetta ensi kesälle maalimäärän tai joukkueen menestyksen suhteen?

– Vielä on liian aikaista asettaa tavoitteita ensi kaudelle. Totta kai tarkoitus on tehdä paljon maaleja ja joukkueena taistella noususta, mutta meidän ja monen muunkin joukkueen tilanteet ehtivät muuttua vielä moneen kertaan ennen kuin kausi alkaa.

Haka sai uuden valmentajan, kun Kari Martonen palasi muutaman vuoden tauon jälkeen Valkeakoskelle. Millainen valmentaja Martonen on?

– Olemme harjoitelleet vielä niin vähän aikaa, ettei kovinkaan syvällistä analyysiä pysty vielä heittään. Uskon, että Martonen on hyvä valmentaja, joka sopii hyvin Hakaan ja Valkeakoskelle.

Miten olette harjoitelleet tammikuun aikana. Oletteko päässeet jo testaamaan Tehtaan kentän uutta jalkapallonurmea?

– Viime viikolla harjoittelimme parina päivänä ja nyt on alkanut ensimmäinen täysi harjoitusviikko. Tehtiksen uudella tekonurmella harjoiteltiin joulukuussa. Tekonurmi laitettiin, jotta pystytään harjoittelemaan siinä ympäri vuoden. Tällä hetkellä tekonurmen päällä on noin 10 senttiä lunta, joten ei se tainnut ihan putkeen mennä.

Millaisen joukkueen uskot Hakan saavan kasaan kaudelle 2015?

– Nyt taitaa olla 10 sopimuspelaajaa, jotka kaikki ovat hyviä pelaajia Ykköseen. Paljon vielä tarvitaan pelaajia, jotta saadaan kasaan joukkue joka taistelee noususta. Haluan uskoa, että kauden alkuun mennessä meillä on sellainen joukkue kasassa.

Mitä mieltä olet vanhan seurasi Ilveksen noususta Veikkausliigaan?

– Paikallispelien puuttuminen jää harmittamaan, ne olivat hienoja tapahtumia. Muuten olen iloinen Ilveksen puolesta. Ilves ansaitsi nousunsa, vaikka se kabinetin kautta tulikin. Näin käy, kun hoitaa asiansa hyvin.

Matti Heikkilä