Barcelonan päävalmentaja Luis Enrique nosti lauantaisen Granada-voiton jälkeen esille erityisesti maalivireensä löytäneen kärkimies Luis Suarezin.

Uruguaylainen kärsi MM-kisoista saamaansa pannaa pitkälle syksyyn ja maaleja ei heti alkuun syntynyt totutulla tahdilla, mutta nyt jälki on ollut jälleen todella vahvaa. Luis Enrique suitsuttaakin kärkimiestään estoitta.

– Siitä saakka kun hän pääsi pelaamaan, hän on ollut huippu, ja nyt maaliensa kautta hän tekee asioita, joista fanit pitävät entistäkin enemmän. Hän on kuitenkin koko ajan tehnyt meille erityistä ja tärkeää työtä, Luis Enrique sanoi Marcan mukaan.

3-1-voitto maistui toki, mutta Barcelona-piiskuri oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen Granadan Los Cármenes -stadionin kentän kuntoon.

– Onnittelen molempia joukkueita siitä että he pysyivät pystyssä tällä alustalla, hän heitti.