Pohjois-Amerikan MLS-liigan DC Unitedin riveihin siirtynyt Huuhkajien keskikenttämies Markus Halsti on päässyt tutustumaan uusiin kuvioihin joukkueen harjoitusleirillä Floridassa.

Kausi DC Unitedilla alkaa vastaa maaliskuun alussa, joten harjoituskausi on vasta alkuvaiheessaan – joskin Halsti tuli mukaan hiukan jälkijunassa.

[nosto tasoitus=”oikea”]Erittäin hyvä tekemisen meininki on ollut jokaisessa treenissä.[/nosto]Tiistaina on edessä ensimmäinen peli uudessa seurassa. Itselläni on takana vasta parit pallolliset treenit joukkueen kanssa, joten hiukan tämä on vielä hakemista, Halsti kertoo SuomiFutis-sivustolle.

– Kovaa on menty koko leiri. Tulin tänne itse vasta viime keskiviikkona, joten olen tavallaan viikon muuta joukkuetta jäljessä ja sunnuntaita lukuun ottamatta olen painanut tuplatreenejä.

Ensimmäinen vajaa viikko on antanut kokeneelle suomalaiselle kuitenkin jo erittäin hyvän kuva. Floridan jälkeen DC United leireilee vielä Texasissa ennen kauden alkua ja Halsti uskoo kaiken olevan kohdillaan tosipelien alkaessa 7. maaliskuuta.

– Erittäin hyvä tekemisen meininki on ollut jokaisessa treenissä, joka asiaan tosiaan keskitytään. Pelaajille annetaan työkalut siihen, että jokainen saisi itsestään kaiken irti, Halsti kiittelee.

– Oikeastaan tämä on ollut hyvin pitkälle juuri sellaista kuin olin etukäteen kuullutkin.

Matti Heikkilä