Englannin maajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson näkee, että Englannin nykyinen lupaava nuorten pelaajien sukupolvi on huipulla vuoden 2022 MM-kisoissa.

Englannissa tulevaisuuden kantaviksi voimiksi on laskettu mm. Valioliigassa jo vahvoja näyttöjä antaneet Raheem Sterling, Harry Kane ja Ross Barkley.

Hodgsonilta kysyttiin kantaako nämä pelaajat Englannin menestykseen vuoden 2018 MM-kisoissa.

– Monet näistä [lupaavista] pelaajista ovat 23-vuotiaita silloin. Realistisesti sanottuna näkisin tämän ryhmän olevan huipputasollaan vuoden 2022 MM-kisoissa Qatarissa.

Englanti mustana hevosena jo aiemmin

Hodgson uskoo, että joukkue voi yllättää jo ennen vuotta 2022, jota edeltää vielä kolme arvoturnausta: vuoden 2016 EM-kisat Ranskassa, vuoden 2018 MM-kisat Venäjällä sekä vuoden 2020 EM-kisat jaetusti ympäri Eurooppaa.

– On mahdollista voittaa, vaikka nämä pelaajat eivät olisi vielä uriensa absoluuttisella huipulla. En laskisi meitä ulos vuoden 2016 tai 2018 osaltakaan.

– Minun työni on saada heistä paras irti juuri nyt ja teemme kaikkemme nyt yltääksemme EM-kisoihin.

Englanti on voittanut neljä ensimmäistä EM-karsintapeliä.