AS Roman ranskalaisvalmentaja Rudi Garcia oli optimistinen, että hänen joukkueensa pystyy haastamaan Juventuksen tänä vuonna Serie A:n mestaruustaistelussa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että mestaruus matkaa jälleen Torinoon, sillä Juventuksen ero on yhdeksän pistettä.

Juventus on jälleen karkaamassa mestaruuteen ja Garcian mukaan ”Vanha rouva” on saanut apuja jo yläkerrasta käsin.

– Tämä on Jumalan rangaistus siitä, kun sanoin ennen kauden alkua voivamme voittaa liigan. Se ei ollut tyhmä tai harkitsematon viesti. Se on sanottu lopettaneen pitkään seuran ympärillä olleen pessimistisyyden, Garcia toteaa Goal.comin mukaan.

– Tarvitsemme kunnianhimoa ja motivaatiota ja sitä olen yrittänyt tuoda. Emme lopeta tähän kauteen, vaan haluamme haastaa myös tulevina vuosina. Se ei tapahdu vain parissa päivässä.

Garcia kuitenkin uskoo, että Roomassakin juhlitaan tulevaisuudessa.

– Olemme tällä kaudella olleet epäonnisia loukkaantumisten takia, mutta olemme myös tehneet virheitä eikä kukaan ole täydellinen. Roman kohtalo on voittaa, haastaa Scudettosta ja toivottavasti jonain päivänä myös Euroopassa.