Thunin hyökkääjä Berat Sadik siirtyy ensi kesänä mitä todennäköisimmin uusiin ympyröihin. Jo vuoden alussa hyökkääjä olisi voinut hyvästellä seuran, jota hän on edustanut tammikuusta 2013 lähtien.

– Ei ollut tarpeeksi hyvää tarjousta. Oli siinä mahdollisuus lähteä ja vaihtaa maisemaa. Ei siinä kuitenkaan ollut mitään sellaista, johon olisin ehdottomasti halunnut, Sadik kertoo nyt SuomiFutis-sivuston haastattelussa.

Sadik on sopimuksestaan vapaa ensi kesänä. Yhdeksän liigamaalin mies on varmasti ympyröity monen seuran toimiston papereissa, ja Sadik vahvistaa hänenkin verkkojensa olevan vesillä.

– On ne kieltämättä. Hyvä kausi on meneillään ja sopimus loppuu. Totta kai se on pelaajalle ihannetilanne. Toivottavasti pysyn ehjänä, yhden vakavan polvivamman urallaan läpikäynyt kärkimies linjaa.

Paluu Saksaan?

Kun Sadikilta kysyy tulevaisuudesta, yksi nousee heti esiin. Sadik on aiemmin pelannut Saksassa vuosina 2008-2010. Tuolloin Sadik kuului Arminia Bielefieldin organisaatioon, mutta läpimurto jäi tekemättä. Tiedä vaikka ensi kesänä Sadik saisi Saksassa uuden mahdollisuuden.

– Olen aikaisemminkin sanonut, että Saksa kiehtoisi todella paljon. Olin nuori silloin, kun olin siellä. Pääsin haistelemaan sitä fiilistä. Se olisi edelleenkään sellainen, jos jostain pitäisi valita. Totta kai niitä muitakin liigoja on paljon.

Sadik miettii pitkään, kun häneltä kysyy mahdollisista päällä olevista seuravirityksistä.

– En halua antaa ajatuksille tilaa ennen kuin on olemassa jotain konkreettisempaa. Olen sanonut agentillekin, etten halua mukaan keskusteluun ennen kuin on jotain.

– Yritän kuitenkin keskittyä niin pitkään kuin mahdollista vain peleihin ja agentit hoitavat muut jutut, Sadik ynnää.

Jaakko Käyhkö, Belfast
Twitter: @JaakkoKayhko