Yksi Suomen parhaista maalipaikoista tuli toisella jaksolla Joel Pohjanpalolle. Fortuna Düsseldorfin kärkimies ohjasi kuitenkin pallon ohi maalin.

– Etutolpan ulkopuolelta on aika vaikea ohjata. Hyvä ajoitus siinä oli. Olisihan siitä voinut tehdä, mutta tosi vaikea paikka, Pohjanpalo kertoi ottelun jälkeen.

Pohjanpalon mukaan ottelu oli voitettavissa, jos hyökkääjät olisivat hakeneet ratkaisua hanakammin.

– Meillä oli omat saumat. Ei voi olla noin löysä omassa boksissa ja päästää taas kahta tuollaista maalia. Pitäisi myös meidän laukoa vähän enemmän, varsinkin ensimmäisellä ja myös toisella jaksolla. Oli paikkoja ampua, mutta ei ammuttu. Ei ne maalit ilman laukauksia tule, hän sanoi.

Tie EM-kisoihin oli jo ennen tätä ottelua vaikea. Nyt sille tuli kiviä roppakaupalla lisää.

– Tämä olisi pitänyt voittaa ja kaikki sen tietävät mitä tämä tarkoittaa. Nyt pitää voittaa kaikki loput matsit, jotta pääsee edes jatkokarsintoihin.

Jaakko Käyhkö, Belfast
Twitter @JaakkoKayhko