Jalkapallokenttien kenties kaikkien aikojen suurin legenda Pelé oli omana aikanaan suvereeni pelaaja ja suuren pelaajan sanoja kunnioitetaan laajalti yhä tänä päivänä. Pelé on sunnuntai-illan El Clásicon alla ottanut selkeästi kantaa jatkuvasti esillä olevaan kysymykseen Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon paremmuudesta.

Messi on voittanut Ballon D’Orin neljä kertaa ja Ronaldo kolme, mutta Pelén mukaan kaksikon keskinäisestä paremmuudesta ei ole kahta kysymystä.

– Tällä hetkellä ihimiset yrittävät jatkuvasti vertailla Ronaldoa Messiin, mutta kyse on erityylisistä pelaajista, Pelé sanoi BBC:n Sportsweekille.

– He ovat mahtavia pelaajia, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana Messi on ollut maailman paras.

74-vuotiaan legendan mukaan Messillä on kuitenkin ollut vahvoja kilpailijoita menneinä aikoina – vaikkei Pelé itseään nimennytkään.

– Bobby Charlton, Bobby Moore, George Best – he olivat samalla tasolla kuin Messi. Meillä Brasiliassa oli Zico, Rivaldo…, Pelé luetteli epäilemättä keskittyen englantilaisiin BBC:n haastattelussa.

Oman arvion voi tehdä kello 22.00 Suomen aikaa alkavassa El Clásicossa…