Yli 600 Huuhkajien kannattajaa matkaa paikan päälle sunnuntaiseen huipputärkeään karsintaotteluun Pohjois-Irlantia vastaan.

Lukuisat heistä olivat tänään matkalla Dubliniin Oslon kautta, jonne matka kuitenkin tyssäsi lumimyrskyn takia.

– Kone lenteli jo Osloon yllä ylimääräiset 20 minuuttia, jotta saivat kiitorataa aurattua, kertoo Helsingistä Osloon matkannut Taneli Vilpponen.

Laskeutuminen onnistui lopulta, mutta jatkolennon ilmaanpääsy oli työn takana. Välillä lähtöä yritettiin, mutta:

– Oli niin paljon lunta kiitoradalla, että jäätiin hankeen kiinni. Nyt odotetaan traktoria vetämään irti. Eteenpäin (eli taakse) on menty noin metri, Vilpponen naurahti koneesta.

”Kaikkien aikojen kärsinnät?”

Gardermoenin lentokentän edustaja kertoi norjalaiselle VG:lle, että taistelu lunta vastaan tuntuu toivottomalta: kun rata saadaan auki, on se jo ehtinyt sataa toisesta päästä täyteen uutta lunta.

Kenttä ehdittiin jo sulkea hetkeksi kokonaan.

Viimeisimmän tiedon mukaan Norwegian, jossa Vilpponenkin on kyydissä, olisi päässyt lopulta ilmaan. Odottelua koneessa kiitoradan lähtöpäässä kertyi lopulta nelisen tuntia.

Kehnommin kävi monelle muulle suomalaiselle: jatkolento Irlantiin peruutettiin kokonaan, eikä korvaavasta lennosta ole tietoa.

– Nyt jonotamme jonon viimeisinä jonotusnumeroa, mutta kukaan ei kerro kenellekään mitään infoa. Tilanne on koominen, kertoo kentällä jumissa oleva Sami Silvennoinen.

Silvennoinen ja Oskari Jakonen ovat matkalla kuvaamaan jatko-osaa Kaikkien aikojen karsinnat -dokumenttisarjaan, jossa MoonTV kiertää fanien matkassa läpi kuluvien EM-karsintojen.

Edellinen, tappion myötä erittäinkin synkkätunnelmainen, jakso Unkarista viime marraskuulta löytyy täältä. Silvennoinen kertoikin jo pohtineensa, pitäisikö ohjelman nimeksi vaihtaa Kaikkien aikojen kärsinnät.

Nähtäväksi jää, millaiset lopulta ovat Pohjois-Irlannin reissun tunnelmat. Kolme pistettä sunnuntaina auttaisi varmasti unohtamaan lentoepäonnen.

Pekka Mäntylä, Dublin
Twitter: @pjmant