Real Madridin nykyinen valmentaja Carlo Ancelotti on ykkösnimi listalla, jossa haetaan Manchester Cityn uutta luotsia. Asiasta kertoo Daily Express -lehti.

Cityn nykyinen luotsi Manuel Pellegrini saattaa joutua luopumaan pestistä tämän kauden jälkeen, vaikka chileläisellä on vielä vuosi sopimustaan jäljellä. Pellegrini ei ole menestyksekkään ensimmäisen vuoden jälkeen onnistunut viemään joukkuetta palkinnoille.

Ensimmäisenä vuotenaan Cityssä Pellegrini voitti Liigacupin ja Valioliigaan. Tällä kaudella City on jo pudonnut Mestarien liigassa. Valioliigassa takamatkaa kärkiryhmä Chelseaan on kuusi pistettä.

Menestymättömyys on ennenkin maksanut City-luotseille työpaikan. Pellegrini saattaakin olla tässä listalla seuraava.

Kovia ehdokkaita

Cityn unelmanimi seuraavaksi manageriksi olisi Pep Guardiola. Guardiola on kuitenkin sopimuksella sidottu Bayern Müncheniin, eikä hän näin ole potentiaalinen ehdokas.

Myös Atletico Madrididin Diego Simeone teki vasta uuden jatkosopimuksen, joten hänenkin saamisensa olisi vaikeaa.

Ehdolla on myös ollut Carlo Ancelotti, joka saattakin olla tällä hetkellä kolmikosta vahvin ehdokas. Ancelotti on ohjeistanut menestyksekkäästi Real Madridia, mutta viime kuukausina italialaisvalmentajan asemaa on jo kyseenalaistettu.