PSG:n brasilialaispuolustajan Marquinhosin agentti paljastaa, että suojattinsa perässä oli jo viime kesänä useita seuroja, mutta pariisilaisseura ei halunnut 20-vuotiasta lupausta päästää muualle.

Toppari siirtyi seuraan kesällä 2013 AS Romasta. Hän on jäänyt pelipaikallaan vasta kolmosvaihtoehdoksi Thiago Silvan ja David Luizin taakse ja agentin mukaan asemaansa tyytymättömän pelaajan siirtyminen ensi kesänä on hyvinkin mahdollista.

– Viime kesänä PSG:n puheenjohtaja kertoi, ettei häntä aiota myydä. Katsotaan, mitä mieltä hän on tulevana kesänä, agentti Giuliano Bertolucci kommentoi RMC:lle.

– Niin monet seurat halusivat hänet, mukaan lukien ManU. Mikä on varmaa, Marquinhos aikoo kehittyä maailman parhaaksi puolustajaksi. Hän ei ole vielä Silvan ja Luizin tasoa, joten hän kunnioittaa valmentajansa päätöksiä. Hän ei kuitenkaan halua kauempaa istua penkillä.

Marquinhos on pelannut viidessätoista ottelussa tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien. Hän on pelannut neljästi Brasilian A-maajoukkueessa.