Tanskalaiskärki Nicklas Bendtner on ollut viime vuosina enemmän otsikoissa puheidensa ja toilailujensa vuoksi, kun esiintymiset seurajoukkueissaan ovat jääneet vaisuiksi ja vähäisiksi.

Maajoukkueessa miehellä kuitenkin kulkee: mies iski keskiviikkona hattutempun maalleen ystävyysottelussa, kun USA kaatoi 3-2-lukemin Aarhusissa. Bendtner iski 1-1-tasoituksen avausjaksolla ja 2-2- ja 3-2-maalit vielä 83. ja 91. minuuteilla.

Maalien myötä Bendtnerin vire Tanskan paidassa on erinomainen: viisi maalia kolmeen viime otteluun. Kaikkiaan hän on iskenyt maajoukkueessa kunnioitettavat 26 maalia 64 otteluun!

Seuraura ei ole ottanut tuulta alleen

Mielenkiintoista Bendtnerissä on se, että mies ei seuratasolla ole missään vaiheessa pystynyt loistamaan.

27-vuotias tanskalaiskärki oli pitkään Arsenalin vahvuudessa, mutta rooli jäi vuodesta toiseen vaihtelevaksi. Toisinaan mies teki maalejakin kohtuullisella tahdilla, mutta pitkällä aikavälillä esitykset eivät olleet tarpeeksi laadukkaita.

Hän käväisi välillä myös lainoilla muualla ilman suurempaa menestystä, esim. Juventuksessa (2012-2013), ennen kuin viime kesänä hän siirtyi Saksaan Wolfsburgin joukkueeseen.

Kuluvakin kausi seuratasolla on ollut hankala. Bendtner on tehnyt vain maalin 16 liigapeliin. Avaukseen mies on mahtunut vain neljästi eli rooli on jäänyt pieneksi.

Eurooppa-liigassa sentään on syntynyt kolme osumaa kuuteen otteluun, kun joukkue on edennyt puolivälierävaiheeseen. Näissäkin peleissä mies on ollut vain kertaalleen avauksessa.

Tanska johtaa EM-karsintojen I-lohkoa kerättyään seitsemän pistettä neljästä pelistä. Seuraavina ovat Portugali (6 p/ 3 ottelua) ja Albania (4 p/3 ott.). Tanska pelaa seuraavan karsintapelinsä vasta kesäkuussa.