Veikkausliigan kuusi kertaa peräkkäin voittanut HJK siirtyy vuodesta 2016 eteenpäin Ruotsin pääsarjaan Allsvenskaniin, SuomiFutis-sivusto paljastaa.

Asia on ollut tarkoitus pitää piilossa tulevan kauden loppuun saakka motivaatiosyiden vuoksi, kertoo luotettava lähteemme seuran sisäpiiristä.

Syynä sarjan vaihtoon on lähteemme mukaan se, että HJK:lla on kovat tavoitteet kehittyä koko ajan askel askeleelta kohti huipputasoa ja Ruotsin pääsarjankin olevan vasta ensimmäinen askel kehityspolulla.

– Euroopan ja Mestarien liigan pelitkin ovat mukavia, mutta niitä otteluita on vain harvoin. Jotta HJK pääsee Euroopan todellisten huippuseurojen joukkoon, pitää huippuotteluita pelata viikoittain, lähteemme taustoittaa shokeeraavaa päätöstä.

– Saimme ajatuksen tästä, kun Jokerit siirtyi KHL:ään. Ruotsin pääsarjakin on seuralle vain välietappi. Neuvotteluja käydään jo siitä, että vuonna 2017 HJK pelaa Tanskan liigaa ja vuodesta 2018 eteenpäin seura taistelee Bundesliigan mestaruudesta.

HJK:n ensimmäinen ottelu Allsvenskanissa pelataan 1.4.2016.