FC Lahden alkukausi on ollut vaikea. Toni Korkeakunnaksen ryhmä yrittää kääntää sunnan vieraskiertueella.

Lahtelaisilla on seitsemän ottelun jälkeen kasassa vasta yksi voitto. Sarjataulukosta viime kauden pronssiryhmä löytyy sijalta kahdeksan.

– Peli kerrallaan. Ei kannata miettiä liikaa. Meidän pitää vaan luottaa omaan tekemiseen. Oma alkukausi kivikkoinen. Kysymys on vain asioiden maaliin viemisestä. Jokaisen pelaajan pitää syttyä, Korkeakunnas ohjeistaa seuran nettisivujen haastattelussa.

Lahdella on keskiviikkona vastassaan KuPS. Ottelu on ensimmäinen kolmen pelin vieraskiertueesta.

– Hyvin tuttu vastustaja, olemme kohdanneet kolme kertaa tämän vuoden puolella ja aika tarkkaan tunnemme toisemme. Varmasti kova taistelu tulossa, Korkeakunnas tietää.

Lahdella ei ole ottelusta muita poissaolijoita kuin pidemmän aikaa sivussa oleva keskikenttämies Pekka Lagerblom.

Veikkausliiga keskiviikkona

KuPS – FC Lahti
SJK – Ilves
IFK Mariehamn – RoPS