Yhdysvaltalaisen New York Timesin mukaan poliisi on pidättänyt jo kuusi jalkapallon kansainvälisen kattojärjestön, Fifan toimijaa keskiviikkoaamuna.

Viranomaiset käynnistivät tänään keskiviikkona Sveitsin Zürichissä operaation, jonka tarkoituksena on pidättää Fifan päättäjiä. New York Timesin mukaan yli kymmentä Fifan toimijaa epäillään muun muassa kiristyksestä ja rahanpesusta jopa kahden vuosikymmenen ajalta.

Sveitsin oikeusviranomaisetkin ovat vahvistaneet, että pidätettyjä on kuusi ja syytteet koskevat pitkäaikaista korruptiota. Summien sanotaan liikkuvan 100 miljoonan Yhdysvaltain dollarin paikkeilla. Pidätetyt on määrä toimittaa Yhdysvaltoihin vastaamaan näitä koskeviin syytteisiin.

Fifa äänestää Zürichissä uudesta puhjeenjohtajastaan perjantaina. Suosikki äänestyksen voittajaksi on 79-vuotias Sepp Blatter, joka on ollut korruptiosyytösten kohteena jo kauan. Blatterin vastaehdokkaana toimii prinssi Ali Bin Al Hussein.

Yhteensä syytteitä on asetettu 14 henkilölle. Fifan pättäjien lisäksi listalla ovat urheilumarkkinointijohtajat Alejandro Burzaco, Aaron Davidson ja Hugo Jinkis, joita syytetään lahjusten maksamisesta mediasopimusten aikaansaamiseksi. Lisäksi Jose Marguliesta syytetään laittomien rahojen välittämisestä.

Listalla ovat toimijoista Eugenio Figueredo, Eduardo Li, Julio Rocha, Costas Takkas, Rafael Esquivel, José Maria Marin ja Nicolás Leoz. Listalla ovat myös Fifan entinen varapujeenjohtaja Jack Warner ja virassa nykyisin toimiva Jeffrey Webb.

Edit klo 11:42: Lisätty syytettyjen nimet.