Saksan alle 21-vuotiaat ovat edenneet odotusten mukaisesti huomenna lauantaina alkaviin välieriin Tshekissä pelattavissa ikäluokan EM-kisoissa. Saksan peli ei ole toki kulkenut aivan suunnitellusti, sillä kolmesta alkulohkon ottelusta irtosi yksi voitto ja kaksi tasapeliä.

Liverpoolin saksalainen keskikenttämies Emre Can on kuitenkin ehtinyt vakuuttaa kaikki jo tässä vaiheessa. Yksittäisiä hienoja alkulohkosuorituksia olivat Emren maali Serbiaa vastaan sekä miehen syöttö Kevin Vollandin maaliin Tanskaa vastaan.

Bayer Leverkusenista Englantiin vuosi sitten kesällä siirtynyt monilahjakkuus on kerännyt kehuja sekä vastustajilta että omilta.

– Hän on hämmästyttävä jalkapalloilija, ja ei ole olemassa asiaa, jota hän ei osaisi tehdä, toteaa tanskalaiskollega Pierre-Emile Höjbjerg Emrestä Uefan haastattelussa.

Nuorukaista on hehkutettu muun muassa uudeksi Steven Gerrardiksi ja Michael Ballackin tyyppiseksi pelaajaksi. Höjbjerg näkee asian kuitenkin hieman eri tavalla.

– Hänellä on oma tyylinsä. Ei häntä voi verrata Gerrardiin tai Ballackiin, näkee Höjbjerg.

Kaiken pelaajanakin nähnyt Saksan kisajoukkueen valmentaja Horst Hrubesch pitää Emreä selkeänä pelillisenä johtajana.

– Hän on pelaajana, joka ottaa pelin haltuun ja määrittelee ottelun luonteen, toteaa Hrubesch Uefan haastattelussa.

Liverpoolissa odotukset korkealla

Emre pelasi viime kaudella jo 27 Valioliigaottelua Liverpoolissa. Saksalainen joutui kuitenkin pelaamaan pääosin puolustuksessa – joko topparina tai laitapakkina.

Ensi kaudeksi keskikentän keskustassakin on tilaa Steven Gerrardin jätettyä seuran. Emre kertoo jo keskustelleensa asiasta manageri Brendan Rogersin kanssa.

– Tulen pian pelaamaan suosikkipelipaikallani, joka on keskikentän keskustassa. Valmentaja tietää sen ja näkee asian samalla tavalla kuin minä, kertoi Emre saksalaisen verkkosivusto 11 Freunden haastattelussa EM-kisojen alkuvaiheessa.

Rogers tiedostaa saksalaisen monipuolisen lahjakkuuden ja näkee miehen olevan todellinen kultakimpale Liverpoolille.

– Emre tarvitsee enää pari vuotta ennen kuin hän voi pelata missä tahansa joukkueessa maailmassa. Hän on aggressiivinen ja nopea mutta tekee myös likaisen työn. Hänen peliälynsä paistaa läpi jokaisella pelipaikalla, jossa hän pelaa, toteaa Rogers.

Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-kisat jatkuvat huomenna lauantaina kello 19.00 alkavalla välieräottelulla Portugalia vastaan. Toisessa välieräottelussa Ruotsi kohtaa Tanskan myöhemmin lauantai-iltana kello 22.00.

Nuo molemmat ottelut näkyvät suorana ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteellä täältä.