Roman Eremenkon edustama TsSKA Moskova neuvottelee hyökkääjä Seydou Doumbian paluusta seuraan, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass.

Norsunluurannikkolainen siirtyi Serie A:n AS Romaan tämän vuoden tammikuussa mutta ei onnistunut kevätkaudella vakuuttamaan Italiassa vaan jäi kahteen maalin kolmessatoista Serie A:n ottelussa.

Moskovassa on kuitenkin paljon hyviä muistoja liittyen Doumbiaan. Mies iski muun muassa 61 maalia Venäjän pääsarjassa neljän ja puolen vuoden visiitillään.TsSKA:n toimitusjohtaja Roman Babajev kertookin, että miehen paluu on kiinni enää italialaisista.

– Neuvottelut ovat käynnissä, mutta kaikki riippuu Roman tahdosta. Teemme kaikkemme sen eteen, että saamme hankittua Doumbian ja hän voi palata Moskovaan, toteaa Babajev Tassin mukaan.