Brighton & Hove Albioniin siirtynyt Niki Mäenpää aikoo ensi kaudella taistella ykkösvahdin paikasta Championship-seurassa.

Mäenpää taistelee peliajasta viime kaudella minuutteja kerryttäneen David Stockdalen kanssa. Kaksikon tieltä veskarilupaus Christian Walton aiotaan passittaa lainalle.

– Kenenkään kanssa ei tarvitse olla paras ystävä, mutta yhdessä on työskenneltävä ja mitä paremmin yhdessä työskentelee, sitä parempia kaikista tulee, Mäenpää filosofisoi The Argus -lehdelle.

Mäenpäätä saattaa ehkä avittaa se, että hän on jo tottunut kilpailutilanteisiin. Huuhkajien ringissä Mäenpää on taistellut jo pari vuotta ykköstorjujan paikasta Lukas Hradeckyn kanssa.

– Meillä on erittäin hyvät välit, ja luulen sen hyödyttävän meitä molempia, että tuollaista kilpailua on. Uskon tilanteen olevan samanlainen täällä, Mäenpää sanailee.

Albion kohtaa ensimmäisessä ottelussa, elokuun 7. päivä, Nottingham Forestin. Forest oli yksi niistä seuroista, jotka olivat Mäenpään perässä siirtomarkkinoilla.

Mäenpää allekirjoitti 1+1-vuotisen sopimuksen Albionin kanssa maanantaina. Seuraan hän siirtyi Hollannista vapaana agenttina pelattuaan kolme edellistä kautta VVV-Venlon riveissä.