Vaikka Watford on julkistanut verkkosivuillaan Jose Holebasin hankinnan, on pelaaja itse siirrosta ihmeissään.

31-vuotiaan kreikkalaisen mukaan hänellä ei ollut aavistustakaan, että tällainen siirto on sovittu. Torstaina nousijaseura Watford kuitenkin kertoi hankkineensa laitapakin AS Romasta. Samoihin aikoihin myös italiaisseura vahvisti pelaajan lähtevän Stadio Olimpicolta.

Valioliigaseuran verkkosivujen mukaan sopimus on kolmen vuoden mittainen. Siirtosumma on tiettävästi 2,5 miljoonan euron arvoinen. Vielä 500 000 euroa saattaa vaihtaa omistajaa erilaisina bonuksina siirron jälkeen.

– He sopivat siirtoni kysymyttä minulta, Holebas kertoi gazzeta.gr:lle.

– En ole allekirjoittanut vielä mitään. Minun on nähtävä sopimus ensin. En tiedä, miksi näin on käynyt. TIedän sekä Roman että Watfordin julkistaneen siirtoni, mutta heidän olisi pitänyt jutella edustajieni kanssa ensin, Holebas linjasi.

Holebas sanoi, ettei olisi halunnut jättää Roomaa taakseen. Holebasin mukaan hän on tällä hetkellä Saksassa lomansa jälkeen, eikä ole voinut mitenkään allekirjoittaa sopimusta.

– En voi ymmärtää, mitä on tapahtunut. Tulin takaisin lomalta Dubaista, ja kaikki alkoivat kertoa minulle, että siirtoni on virallisesti vahvistettu, Holebas kummasteli.