Teemu Pukin edustama Bröndby IF marssii Eurooppa-liigan 1. karsintakierrokselta jatkoon. Sen uskaltaa sanoa jo ensimmäisen osaottelun jälkeen.

Tanskalaisseura pelasi viikolla kotonaan San Marinon A.C. Juvenes/Doganaa vastaan ja voitti pelin peräti 9-0. Voittolukemat ovat seuran uusi ennätys europeleissä. Ennätyslukemat ovat Pukille jo muutenkin entuudestaan tuttuja.

Mestarien liigan karsinnoissa HJK onnistui vuonna 2011 kurittamaan walesilaista Bangor Cityä 10-0-lukemin kotonaan ja tekemään uuden ennätyksen kilpailuun. Neljä vuotta sitten Pukki teki Töölössä kaksi maalia, eikä hyökkääjä jäänyt tälläkään kertaa ilman tehoja.

Pukki sai ottelussa jokusen paikan ja onnistui tekemään joukkueensa 4-0-maalin. Pukilla oli helppo työ viimeistellä paluupallo tyhjään pömpeliin veskarin torjunnan jälkeen.

Pukki ei kovin paljon kehdannut maaliaan tuulettaa. Sen verran raju tasoero oli kahden ryhmän välillä.

Bröndbyn maalivahti Lukas Hradecky pelasi ottelussa täydet minuutit. Pukki vaihdettiin kentältä tunnin taiston jälkeen.

Hradecky sai viikolla myös uuden kilpailijan seuraan, kun Bröndby tiedotti pestanneensa Frederik Rönnowin riveihinsä. Urheilujohtaja Troels Bechin mukaan uusi hankinta tuo kilpailua maalinsuulle.

Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikon torstaina.