Suomen A-maajoukkueen hyökkääjäkatraaseen lukeutuva Eero Markkanen pääsi maalin makuun pitkästä aikaa Espanjassa, kun edustama Espanjan kolmostasoa edustava Real Madrid Castilla kaatoi harjoitusottelussa Gimnástica Segovianan.

– Pre-season jatkuu täällä ja nyt on takana jo kaksi voittoa yhtä monesta pelistä. Olemme pelanneet suurella ryhmällä ja tuntuu, että maalinteko ainakin sujuu, sillä kaksi peliä ovat päättyneet 4-1 ja 6-0, Markkanen kommentoi pelaajatallinsa OrsaSportin kotisivuilla.

Markkasen lähtö tähän kauteen on helpompaa kuin viime vuonna, jolloin piti totuttautua elämiseen uudessa kulttuurissa.

– Nyt tulin kotiin, kun taas vuosi sitten muutin ihan uuteen paikkaan. Uudistunut joukkueemme tuntuu paremmalta kuin viime vuonna ja ennustankin hyvää kautta.

Eeron maali syntyi pitkästä aikaa, sillä edellinen maali syntyi tammikuussa juuri ennen kiusallista ja pitkän toipumisen vaatinutta loukkaantumista.

– Tulin vaihdosta sisään ja sain ohjattua maalin hyvästä keskityksestä ja tuntui kyllä hyvältä osua pitkästä aikaa. Nyt pelataankin sitten pari peliä viikossa pari viikkoa ja sitten alkaa vihdoin kausikin.