HJK kohtaa keskiviikkona Mestarien liigan 3. karsintakierroksen toisessa osaottelussa FC Astanan. Viime viikolla Helsingissä päädyttiin 0-0-tulokseen, mikä antaa hyvät lähtökohdat Suomen mestareille.

Otteluparin voittaja pelaa ensi kaudella vähintään Eurooppa-liigan lohkovaiheessa ja saa mahdollisuuden seuraavalla karsintakierroksella taistella jopa Mestarien liigan lohkopaikasta.

Viikonloppuna HJK lämmitteli otteluun peluuttamalla laajaa rinkiä Liverpool-harjoitusottelussa ja kuormitti miehiä tasaisesti ja sopivasti. HJK-luotsi Mika Lehkosuolla oli tuolloin jo avauskokoonpano lähes selvänä mielessään.

– Aika valmiina. Vielä on 1-2 kysymysmerkkiä tai vaihtoehtoa. Voi aina tulla yllätyksiä, vatsatautia tai muita. Ei sitä pidä omaan päähän liian lukkoon vielä löydäkään. On tietenkin selvää, ettei puolta joukkuetta vaihdeta edellisestä Astana-pelistä, Lehkosuo kommentoi lehdistölle tuolloin.

Yksi vaihto tulee varmasti, kun HJK tiedotti varhain tiistaina Demba Savagen jäävän sivuun ottelusta. Hän loukkasi takareittään joukkueen maanantain harjoituksissa.

Vähämaalista peliä povataan

Lehkosuo ei usko Astanan olevan juurikaan hyökkäysvoittoisempi kotonaan kuin mitä he olivat vieraskentällä viime viikolla.

– Astana-Maribor-peli [edellisen kierroksen toinen osaottelu Kazakstanissa] oli alussa samanlaista kuin vieraissa. He puolustivat kotona alussa samalla tavalla mitä tekivät meitä vastaan.

– En usko isoon muutokseen heidän pelaamisessaan, koska sellaista ei tullut edellisessäkään otteluparissa.

Kai Lintinen
Twitter: @kailintinen