Kokenut Veikkausliigapelaaja Mika Lahtinen on äitynyt hurjaan maalivireeseen. Kolmessa edellisessä kamppailussa verkko on soinut hyökkääjän toimesta peräti neljästi.

Ilves kaatoi monen yllätykseksi mitalista kamppailevan Interin keskiviikkona Turussa 2-1. Voiton takuumies oli kahdesti osunut Lahtinen. Osumat syntyivät 88. ja 92. minuutilla. Edellisen kerran “Lada” pamautti kaksi maalia HIFK:ta vastaan kaksi kierrosta aiemmin.

– Ei vireelle mitään erityistä syytä ole. Itseluottamus on kohdillaan ja onnistumiset ruokkivat itseään. Kun joukkueen peli kulkee, onnistuvat myös yksilöt. Meillä on ollut todella vaikeaa vieraissa, mutta nyt kaikki ovat nostaneet tasoaan, Lahtinen toteaa SuomiFutis-sivustolle.

Voitto oli tamperelaisille vieraissa vasta toinen. Kotona joukkue puolestaan on napannut pisteitä kahdeksan kertaa, tappioita on tullut Tammelassa yksi.

– Asiat ovat paljolti myös korvien välistä kiinni. Puolustus on toiminut Hilanderin (maalivahti Mika) johdolla todella hyvin. Olemme miettineetkin yhdessä miksi olemme olleet kotona niin paljon parempia. Se ei ole edes vain tulokset, vaan pelimme on ollut parempaa, “Lada” pohtii.

– Ehkä olemme syttyneet peleihin kotona paremmin.

Seuraava mahdollisuus kaunistella tilastoja edelleen Ilvekselle tarjoutuu sunnuntaina kotiottelussa Jaroa vastaan. Pietarsaarelaiset ovat voittaneet molemmat joukkueiden keskinäiset kamppailut tänä vuonna, mutta Tammelassa ei olla vielä pelattu. Kentällä saatetaan nähdä myös Jaron tuorein vahvistus Alexei Eremenko junior.

– En ole nähnyt hänen pelaavan pariin vuoteen. Miehen tasohan on kova, mikäli hän vain on kunnossa. Mutta tarkemmin en tosiaan osaa sano, Lahtinen kuittaa.

Ilves ja Jaro kohtaavat sunnuntaina 16.8. klo 18.30 Tampereella.

Matti Heikkilä

(Päivitys 15.8. 9.13. Korjattu virheellinen tieto siitä, että Lahtinen olisi aiemmin tehnyt kaksi maalia Kotkan verkkoon. Kyseinen vastus oli HIFK.)