Espanjalaislehti Sport väittää, että Barcelona on neuvottelemassa brasilialaisseura Fluminensen kanssa huippulupaavan Gersonin hankinnasta.

Keskikentän keskustassa tai oikealla laidalla hyökkäävässä roolissa pelaava 18-vuotias brassi on herättänyt usean muunkin eurooppalaisen suurseuran kiinnostuksen, ja esimerkiksi AS Roman on kerrottu tarjonneen miehestä 15 miljoonaa euroa. Lehden mukaan pelaaja on kuitenkin itse ilmoittanut halustaan siirtyä katalaanijättiin.

Gerson debytoi Brasilian Série A:ssa toukokuussa ja on pelannut tällä kaudella 15 ottelussa antaen 3 maalisyöttöä. Mies sai aiemmin kesällä varsinaisen legendan seurakaverikseen, kun Ronaldinho siirtyi Fluminenseen.