Jaro kukisti sunnuntaina Pohjanmaan derbyssä SJK:n, mutta merkittävä mielenkiinto kohdistui myös ainakin toistaiseksi Jaroon palanneeseen Alexei Eremenko junioriin.

”Losan” paluusta muodostui kuitenkin hivenen nolo, kun entinen maajoukkuestara lähetti lisäajalla matkaan surkean löysän rangaistuspotkun, jonka Mikhel Aksalu nappasi helposti.

– Tuntuu erityisen hyvältä voittaa epäonnistuneen rankkarin jälkeen. Tein tahallani lopusta jännittävän, ettei tullut tylsää, Eremenko vitsaili Jaron kotisivuilla.

– Maalivahti heilui moneen suuntaan ja hän teki sen aika hyvin, mutta se oli todella huono rankkari, Eremenko myönsi.

Jaro vei kuitenkin voiton, sillä juuri ennen rangaistuspotkua SJK sai pallon vahingossa omiin 88. minuutilla.

Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Jaron Walter Moore lähetti vapaapotkun keskialueelta SJK:n rangaistusalueelle. Reilun kuukauden tauon jälkeen kentälle vaihtopelaajana palannut Mathias Kullström oli jarolaisista lähimpänä palloa, mutta ei osunut ja pallo kimposi Zeljko Savicin päästä omaan maalin ohi hölmistyneen Aksalun.