Sky Sportsin mukaan Arsenalista on tulossa ainoa seura Euroopan top-5 sarjoista (Valioliiga, Bundesliiga, La Liga, Serie A, Ligue 1), joka ei ole hankkinut tämän kesän siirtoikkunan aikana yhtään kenttäpelaajaa.

Arsene Wengerin kesän ainoa hankintahan on toistaiseksi ollut tsekkiveskari Petr Cech, joka kaapattiin Chelseasta.

Monien fanien mielestä seuran olisi pitänyt vahvistaa keskikentän keskustaa. Esimerkiksi Manchester Unitediin siirtynyt Morgan Schneiderlin olisi ollut fanien mieleen.

Ennen kaikkea ”Tykkimiesten” fanit toivoivat kuitenkin uuden keskushyökkääjän hankkimista. Huhuissa ovat pyörineet muun muassa Karim Benzeman ja Edinson Cavanin nimet. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Olivier Giroud ja Theo Walcott jakavat jatkossakin peliminuutit Arsenalin hyökkäyksen kärjessä.

Vielä on toki aikaa. Siirtoikkuna sulkeutuu Briteissä kello 20:00 Suomen aikaa.